Blogi #13: Ensimmäinen päivä / Genesis 1:1-5 – "Kun Jumala aloitti taivaan ja maan luomisen..."
Gen. 1:1-5 Alussa Jumala loi taivaat ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden yllä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus.” Silloin valkeus tuli. Jumala näki, että valkeus oli hyvä, ja Jumala erotti toisistaan valkeuden ja pimeyden. Jumala nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, yksi päivä oli mennyt.
Raamatun ensimmäinen jae on kuin pöydän puhtaaksi pyyhkäisy. Jäljelle ei vaikuta jäävän mitään sanottavaa. Lause vaikuttaa olevan kattava summaus siitä mitä on tulossa. Mutta onko asia niin? Se on yksi tapa lukea Raamatun ensimmäinen jae. Muistutan että jakeet tulivat Raamattuumme vasta keskiajalla, eikä hepreassa ollut pisteitä merkitsemään virkkeen loppumista. alustan toista tapaa lukea ensimmäistä jaetta parilla esimerkki lauseella:
"Markus opiskeli englannin kokeeseen."
Tämä on tapa, jolla ensimmäinen jae luetaan perinteisesti. Kyseessä on täysi ja muusta asiayhteydestä riippumaton virke. Se ei tarvitse mitään lisättävää ollakseen ymmärrettävä. Esitän toisenlaisen virkeen:
"Kun Markus opiskeli englannin kokeeseen…"
Tämä ei ole edes kokonainen virke, vaan sivulause. Siitä jää puuttumaan jotakin. Se voisi jatkua vaikkapa näin:
"Kun Markus opiskeli englannin kokeeseen, hän pystyi keskittymään."
Tässä ensimmäinen lause on riippuvainen jälkimmäisestä. Mikä olisi reaktiosi, jos sanoisin, että Genesiksen ensimmäiset kolme jaetta voidaan lukea näin? Tällöin ensimmäinen jae olisi sivulause, joka on riippuvainen jakeista 2 ja 3. Itseasiassa useat nykypäivän juutalaisten laatimat käännökset kääntävät Genesiksen ensimmäiset jakeet juuri näin. Tässä on eräs käännös juutalaisten pyhien kirjoitusten kokoelmasivustolta. Annan sen suomennoksen vielä tähän:
1: Kun Jumala aloitti maan ja taivaan luomisen–
2: Maan ollessa muodoton ja tyhjä, pimeyden peittäessä syvyyden pinnan ja Jumalan tuulen liikkuessa vesien yllä–
3: Jumala sanoi: ”Olkoon valo”; ja valoa siellä oli.
Miksi otin tämän klassisesta lukutavasta eriävän lukutavan esiin? Tein sen jälleen alleviivatakseni meidän ja muinaisten lukijoiden erilaisia kysymyksiä, joita he ja me tuomme tekstin ääreen. Me peilaamme tieteeseen ja haluamme luomisen tyhjästä, jotta voimme sovittaa sen nykytieteeseen, muinainen lukija oletti, että luomisessa niin kuin rakentamisessa työstetään jotakin materiaalia tai kuvataan jotakin alkuasetelmaa. Mistä tiedän tämän? Enhän ole muinainen ihminen. Onneksi meillä on muitakin muinaisia luomiskertomuksia, joista voimme päätellä tämän. Esimerkkejä olisi useampi antaa, mutta selkein esimerkki on babylonialainen luomiskertomuksen, Enuma Elishin ensimmäiset 10 riviä:
 |
| Enuma Elish, fragment AN 1926.373, Ashmolean Museum. / Wikimedia Commons |
Enuma Elish taulu 1, rivit 1-10 Kun korkeuksissa taivaita ei oltu nimetty, (eikä) maa (niiden) alla kantanut nimeä, Apsû – kaikista ensimmäinen – heidän esi-isänsä (ja) elämänvoima Tiamat, kaikkien synnyttäjä sekoittivat vetensä yhdeksi (Kun) niittyä ei ollut muodostunut, eikä kaislikkoa ollut (luotu) löydettäväksi, kun jumalten keskuudessa kukaan ei ollut tunnettu, (yhtäkään) nimeä ei oltu lausuttu, eikä kohtaloa määrätty; (Silloin) jumalat luotiin heidän keskuuteensa.
Mikäli suurin osa Enuma Elishin ensimmäisistä 10 rivistä meni sinulta täysin ohi, niin älä säikähdä. Olen kursivoinut viimeisen rivin, sillä se on mihin haluan sinun nyt keskittyvän. Se kuvaa itse luomista. Kaikki sitä edeltävä on luomisen alkuasetelmaa. Mielenkiintoisesti myös Gen. 2:4–7 löytyvä toinen luomiskertomus noudattaa vastaavaa rakennetta:
Gen. 2:4-7 Siihen aikaan, kun Jahve Jumala teki maan ja taivaat, maan päällä ei ollut vielä yhtään pensasta eikä kedolla kasvanut mitään kasveja, koska Jahve Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle eikä ihmistä ollut vielä viljelemässä maata. Mutta maasta nousi sumua, joka kasteli koko maan pinnan. Sitten Jahve Jumala muovasi ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. Näin ihmisestä tuli elävä sielu.
En väitä, että perinteinen lukutapa olisi väärä tapa lukea tekstiä. Muualta Raamatusta tulee selväksi, että Jumalan kautta kaikki muu on saanut alkunsa (Ps. 148:1–6; Joh. 1:1–3; Kol. 1:16). Pointtini on, ettei muinaiselle lukijalle se ollut yhtä tärkeä ajatus kuin meille. Genesiksen heprea kuitenkin taipuu kumpaankin lukutapaan. Gen. 1:1–3 ei siis välttämättä kuvaa perimmäistä alkua, vaan voi myös kuvata alkuasetelmaa, jossa Jumala aloittaa luomisen. Uskon tämän lukutavan kuitenkin olevan Genesiksen 2. luvun luomiskertomuksen ja muiden muinaisen Lähi-idän luomiskertomuksiin peilaten kontekstille uskollisempi lukutapa.
Jakeen 2 alkuaseltemaa olenkin jo käsitellyt aiemmissa blogipostauksissani. Hepreantermit tohu wa bohu (muodoton ja tyhjä) ja tehom (alkumeri / syvyys) kuvastavat epäfunktionaalista asioiden tilaa. Elinkelpoista aluetta ei ollut vielä järjestetty, eikä siksi ollut mitään mihin laittaa elämää. Näihin tartutaan tarkemmin 2. päivän kohdalla.
Kolmannessa jakeessa Jumala luo puhumalla ja erottaa valon pimeydestä. Tämä eroaa suuresta osasta muista luomiskertomuksista mitä muinaisessa Lähi-idässä on. Suurin osa luomisesta tapahtui aina rakentamalla tai muovaamalla. Tämä asioiden toisistaan erottaminen kuvaa asioiden järjestämistä. Päivälle ja yölle tulee ero, alkuasetelman pimeys on muutettu päiväksi ja yöksi, ihmiselämän päivittäisen kiertokulun fundamenteiksi.
Ensimmäisen päivän vaihtuminen on muinaisessa Lähi-idässä hyvinkin merkittävä asia. Palaan senkin syvempään merkitykseen myöhemmissä kirjoituksissani.
Pääasia tässä kirjoituksessa on, ettei Genesiksen alku ole kovinkaan yksinkertainen kokonaisuus. Heprea taipuu monenlaiseen lukutapaan, lisäksi muualta muinaisesta Lähi-idästä ja Genesiksen toisesta luvusta löytyy syitä olettaa, ettei Genesis kuvaa absoluuttista alkua. Absoluuttisen alun filosofinen ja tieteellinen mietiskely ei ollut yhtä tärkeää muinaisille juutalaisille kuin mitä se on meille.
_II.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti