Blogi #19: Neljäs päivä / Genesis 1:14-19 – Taivaankappaleiden luominen, muinaisen Lähi-idän käsityksiä taivaankappaleista ja neljännen päivän teologinen polemiikki

Gen. 1:14-19: Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.

Neljäs päivä aloittaa luomistyön toisen vaiheen, eli Jumala täyttää elinkelpoiseksi luodun alueen tai niin kuin Walton esittää, asettaa erilaiset tekijät paikoilleen asetettuun järjestykseen. Neljäntenä päivänä luoduista valoista käytetty kieli kuvaakin niitä erityisen tehtäväkeskeisesti. Valot luodaan "erottamaan päivän yöstä" ja "antamaan valoa maan päälle." Valo luotiin jo ensimmäisenä päivänä, joka alleviivaa muinaista käsitystä taivaankappaleiden ensisijaisesta tarkoituksesta, eli "olemaan merkkeinä ja osoittamaan määräaikoja." Tämä teema toistuu myös Babyloniassa, Enuma Elishissä Marduk luo tähdet ja muut taivaankappaleet seuraavasti: 

Enuma Elish Taulu 5, rivit 1-7: (Marduk) loi asemat suurille jumalille, tähtiin hän asetti heidän kuvansa tähtikuvioina. Hän määritteli vuoden, piirsi sen rajat – Hän osoitti kolme tähteä jokaiseen kahdestatoista kuukaudesta. Kun hän oli hahmotellut suunnitelmat vuodenpäiville, hän perusti aseman Nēberulle merkitsemään heidän kiertoratansa. Jotta kukaan heistä ei poikkeaisi radaltaan, tai olisi tottelematon…

Joissain muissa Babylonialaisissa luomiskertomuksissa Anu, Enlil ja Ea luovat taivaankappaleet merkeiksi ja antamaan valoa. Merkkien mainitseminen on siitäkin tärkeää, että osa muinaisen Lähi-idän divinaatiosta tapahtui tähtien ja muiden taivaan ilmiöiden kautta. Lisäksi maanviljelyyn painottuneelle kulttuurille oli tärkeää seurata vuodenaikoja viljelyn ja sadonkorjuun näkökulmasta. On myös huomionarvoista, että tähdet ja valot asetetaan taivaankanteen. Nämä valot sijaitsivat siis muinaisen seemiläisen maailmankuvan mukaisesti kiinnitettyinä taivaankanteen, ensimmäiseen taivaaseen. Palaa tätä varten tarvittaessa blogissa #16 esittämääni Stanhopen kirjan kuvaan. 

Aurinkoa ja kuuta ei nimetä, sillä kyseiset heprean sanat auringolle ja kuulle tunnettiin Levantin alueella jumalina, lisäksi erityisesti auringon jumala oli tärkeä jumaluus Babyloniassa ja Egyptissä. Babylonian auringon jumala Shamash oli myös oikeuden jumala ja Egyptin Re oli usein pääjumala, sillä aurinko yhdistettiin luomakunnan ylläpitämiseen.

Kuva: Imenirdis worshiping Ra-Atum-C 114 / Department of Egyptian Antiquities of the Louvre / Wikimedia Commons

Päätös olla nimeämättä aurinko ja kuu toimivat siis tietoisena päätöksenä, jolla halutaan ottaa etäisyyttä näihin muiden kansojen jumaluuksiin. Aurinko ei myöskään nouse ensimmäisenä päivänä Auringon jumalan kanssa, vaan neljäntenä päivänä Israelin Jumalan luomana. 

Tähtien mainitseminen Jumalan luomien asioiden listalla on myös merkittävä siitä, että tähdet usein yhdistettiin jumalallisiin olioihin muinaisessa Lähi-idässä. Ne vaikuttivat liikkuvan taivaalla ja loistivat kirkkaasti, joten siitä ei ole pitkä hyppy ajatella niitä eläviksi olioiksi. Myös Raamattu yhdistää tähdet jumalallisiin olioihin paikoitellen:

Job 38:4-7 Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?

Deut. 4:19 Kun kohotatte katseenne taivasta kohden ja näette auringon, kuun ja tähdet, taivaan kaikki joukot, älkää langetko niiden lumoihin, älkää kumartako älkääkä palvoko niitä. Ne on Herra, teidän Jumalanne, jättänyt muille kansoille.

Käännöksessä esiintyvä taivaan kaikki joukot voisi myös kääntää taivaan sotajoukoiksi, eli hengellisiksi olioiksi. Jumalan poikia eli Jumalan luomia taivaallisia olentoja siis kutsutaan paikoitellen tähdiksi. Mielenkiintoisesti myös Paavali yhdistää kristittyjen tulevan ylösnousemusruumiin kirkkauden tähtien kirkkauteen:

1. Kor. 15:40-44 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.

Mikäli tämä pieni mutka pois maailman luomisesta ihmisten uuteen luomiseen kiinnostaa tarkemmin, Lue Jeesuksen keskustelu Saddukeusten kanssa (Luuk. 20:26-39), Burnettin artikkeli tai perehdy lähteisiin liittämiini pariin Heiserin kirjaan. Pääpointtini liittyen tähtiin löytyy selvimmin Jahven luomistyötä ylistävästä psalmista 148:

Ps. 148:1-5 Halleluja! Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa, ylistäkää häntä korkeuksissa! Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä, ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat ja taivaankantta kattavat vedet! Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hän on ne käskyllään luonut.

John Walton kuvaa muinaista Israelin kulttuurillista kontekstia kulttuurin virtana. Joissain osin kansa lipui muiden kansojen kanssa samassa virrassa rauhassa samaan suuntaan, joissain käsityksissä Jahve käski heitä uimaan vastavirtaan. Genesiksen jakeissa 1:14-19 voidaan nähdä, että auringon ja kuun kohdalla halutaan ottaa etäisyyttä muinaisessa Lähi-idässä niihin yleisesti liittyneistä käsityksistä, myöskään tähdet eivät selvästi ole tässä jumalallisia olioita, vaikka muualla Raamatussa tämäkin käsitys pilkahtelee esiin. Vaikka välillä tähdet yhdistetäänkiin jumalallisiin olioihin – jolloin Israel ikään kuin lipuu samaan suuntaan virrassa muiden kansojen kannsa – niin Psalmi 148 toteaa yhdessä Genesiksen kanssa, että sekä taivaan sotajoukot että taivaankappaleet ovat Jahven luomia asioita, eivätkä siten ole Jahven rinnalle nostettavia palvonnan kohteita. Lähes missään muussa uskonnossa muinaisessa Lähi-idässä ei ollut yhtä luoja jumalaa, joka olisi näin radikaalissti eri tasolla muihin jumaliin nähden. Jahvea ei suotta kutsuta jumalien jumalaksi (Dan. 2:47; Deut. 6:4; Ps. 86:8, 89:6-8).

Lähteet:

Burnett, D.A., 2015. “So Shall Your Seed Be”: Paul's Use of Genesis 15: 5 in Romans 4: 18 in Light of Early Jewish Deification Traditions. Journal for the Study of Paul and his Letters, 5(2), pp.211-236.

Heiser, M.S., 2018. Angels: What the Bible Really Says About God’s Heavenly Host. Lexham Press.

Heiser, M.S., 2015. The unseen realm: Recovering the supernatural worldview of the bible. Lexham Press.

Lipiński, E., 1999. Shemesh. Dictionary of Deities and Demons in the Bible. Ed. Van der Toorn, Karel, Bob Becking & Pieter Willem Van Der Horst. Wm. B. Eerdmans Publishing

Miller, J.V. & Soden, J.M., 2012. In the Beginning... We Misunderstood: Interpreting Genesis 1 in Its Original Context. Kregel Publications.

Nissinen, M. H., 2017. Ancient Prophecy : Near Eastern, Biblical, and Greek Perspectives.

Sahala, A., 2014. Enūma eliš – Transkriptio ja suomennos.

Schmidt, B.B., 1999. Moon. Dictionary of Deities and Demons in the Bible. Ed. Van der Toorn, Karel, Bob Becking & Pieter Willem Van Der Horst. Wm. B. Eerdmans Publishing

Walton, J.H., 2006. Ancient Near Eastern thought and the Old Testament: Introducing the conceptual world of the Hebrew Bible. Baker Academic.

Walton, J.H., 2010. The lost world of Genesis one: Ancient cosmology and the origins debate. InterVarsity Press.

Walton, J.H. and Walton, J.H., 2019. The Lost World of the Torah: Law as Covenant and Wisdom in Ancient Context. InterVarsity Press.

Michael Heiser - Genesis and the Ancient Near East